ETRA-liitto ry
PL 94
33101 TAMPERE
puh. 050-3743893
www.etra-liitto.fi
etra@sdafin.org
Copyright 2010 ETRA-liitto ry
Uutisarkisto 2007
6/2007 Savusirkkua ei ole unohdettu
5/2007 ETRA-liiton puheenjohtaja Tansaniassa
4/2007 Alkoholi ja syöpä
3/2007 Nepalissa tavoitetaan tänä vuonna 45.000 oppilasta
2/2007 Helsinkiin suunnitellaan Lifestyle-elämäntapakeskusta
1/2007 Terveys EXPO jatkaa kiertokulkuaan
6/2007 Savusirkkua ei ole unohdettu
Helsingin Sanomissa oli joulukuun 30. päivänä Heikki Hellmanin kirjoittama pikku-uutinen Savusirkusta, joka tähän mennessä on saavuttanut yli 900.000 suomalaista:
Päättyvän vuoden hyvä uutinen:
röökaaminen on kouluissa out.
Vielä vuonna 2000 yli viidennes yläaste- ja lukioikäisistä poltti tupakkaa, nyt enää 13-14 prosenttia.
..Onko Savusirkku jäämässä työttömäksi?
..Muistattehan? Mallinuken, jolla oli pumpulissa täytetyt lasikeuhkot? Se esiteltiin yleisölle 1969 Suomen messuilla.
..Melkein miljoona koululaista on vuosikymmenien mittaan oppinut sen avulla, mitä tupakansavu tekee keuhkoille.
..Todellisuudessa Sirkku jäi töitä vaille jo aikaa sitten, kertoo tupakkavalistaja Kimmo Ilola. Käynnissä on parempia havantovälineitä: "Esimerkiksi aidot savulla kyllästetyt sian keuhkot."
..Todellinen syypää Savusirkun työttömyyteen on - tupakkalaki. Kun sitä tiukennettiin 1995, edes mallinukke ei saanut enää polttaa koululuokassa.
5/2007 ETRA-liiton puheenjohtaja Tansaniassa
ETRA-liiton puheenjohtaja Ari Mönttinen on Tampereelta 1989 valmistunut ja 1995 yleislääketieteeseen erikoistunut terveyskeskuslääkäri Nummelasta. Alkuvuodesta 2007 hän ajatteli voivansa kymmenen vuoden työrupeaman jälkeen tehdä muutakin kuin terveyskeskustyötä. Hän haki ja tuli hyväksytyksi Treen yliopiston Kehitysmaalääketiedekurssille, johon kuului kahden viikon kenttäjakso Tansaniassa. Kenttäjakson jälkeen hän työskenteli kuuden viikon ajan Iteten sairaalassa, joka on 1000 km Dar es Salamista. Matkan aikana hän piti blogia. Blogi on avoin kaikille, vaikka se on tarkoitettu ensisijaisesti kehitysmaatyöstä kiinnostuneille kollegoille ja ystäville.
Ari Mönttisen blogi Iteten sairaalasta
4/2007 Alkoholi ja syöpä
Alkoholin vaikutus ihmisen terveyteen on ollut pitkään ristiriitainen. Kaikki tuntevat ja tunnustavat runsaan alkoholin käytön negatiiviset seuraukset: onnettomuusriskin ja sosiaalisten ongelmien potentiaalisen lisääntymisen. Viime vuosina alkoholin kohtuullista käyttöä on suositeltu sydän- ja verisuonitautien ennaltaehkäisyyn. Tämän vuoden keväällä Maailman terveysjärjestön WHO:n alaisesta tutkimuskeskuksesta IARC:stä (International Agency for Research on Cancer) tuli kuitenkin shokkiuutinen: Alkoholin sijoittuu ihmiselle syöpää aiheuttavien aineiden joukossa 1. luokkaan, eli samalle tasolle kuin asbesti, arsenikki ja tupakansavu. Asiaa käsitteltiin Lahdessa Terveys EXPOn yhteydessä olleessa luennossa. Luennon PowerPoint-kuvat
3/2007 Nepalissa tavoitetaan tänä vuonna 45.000 oppilasta
ETRA-liitto on saanut vuodeksi 2007-2009 ulkoasianministeriöltä 68.000 euroa Terveys- ja tupakkatietoisuus -projektia varten. Omakustannusosuus 12.000 saadaan Sympatia-keräyksestä. Tämän vuoden aikana projektisuunnitelman mukaan tavoitetaan noin 45.000 4.-10. luokkien oppilasta eri puolilla Nepalia.
2/2007 Helsinkiin suunnitellaan Lifestyle-elämäntapakeskusta
Helsingin ETRA on tehnyt suunnitelmia aloittaa päiväkeskustyyppinen toiminta Annankatu 7 katutasossa olevassa nuorisotilassa. Sen yhteydessä on tarkoitus tarjota matalan kynnyksen terveysasema sellaisille, jotka ovat kiinnostuneita oman terveytensä hoitamisesta. Suunnitelmien mukaan keskus tulee tarjoamaan samoja terveysmittauksia kuin Terveys EXPO, vertaistukitoimintaa sekä terveys- ja ravintoneuvontaa sekä mm. erilaisia ruokakursseja.
1/2007 TerveysEXPO kiinnostaa edelleen
Terveys EXPOn kysyntä on edelleen vilkasta, vaikka sen palvelut ovat tarjolla jo kolmatta vuotta. Se oli heti vuoden alussa Joensuussa ja kävi myös Pietarsaaressa jo toisen kerran, tälläkin kertaa tri Hans Löfgrenin luentojen yhteydessä. .
Huhtikuussa se oli Pohjois-Suomen ETRAn käytössä ja tarjosi mielenkiintoisen lisän niille 50-100 ihmiselle, jotka käyvät päivittäin Oulussa syömässä ruokala ETRAssa. Siellä pyritään valmistamaan terveyden kannalta mahdollisimman hyvää kasvisruokaa. Yhdistys tekee myös mielenkiintoista ravintotiheystutkimusta.
Syksyllä Terveys EXPO on suunnitelmien mukaan Lappeenrannassa, Helsingissä, Salossa ja Lahdessa. Kaikki Terveys EXPOn terveysmittaukset suorittaneiden määrä on noin 1200, mutta siihen tutustuneiden ja yksittäisten mittausten suorittaneiden määrä on moninkertainen.
Paluu ETRA-liiton
pääsivulle
|