ETRA-liitto ry
PL 94
33101 Tampere
puh. 050-37439893
fax (03) 3600454
www.etra-liitto.fi
etra@sdafin.org
Copyright 2009 ETRA-liitto ry
Uutisarkisto 2009
10/2009 Terveysprojekti Nepalissa jatkuu
9/2009 Nuorten riskikäyttäytymistä käsittelevä seminaari Porissa 17.11.2009
8/2009 Terveyspäivät Kaarinassa 6.-8.11.2009
7/2009 Lapsiperheleiri 11. kerran Toivonlinnassa
6/2009 Outi Haggrén Geneven terveyskonferenssissa
5/2009 ETRA-liitto on saanut uuden hallituksen
4/2009 Video Nepalin terveysprojektista
3/2009 Kasvisravintola Karpalo -hanke edistyy
2/2009 ETRA-liitto joutuu supistamaan toimintaansa
1/2009 Nuorten riskikäyttäytymistä ja sen katkaisemista käsittelevä seminaari Helsingissä ja Tampereella
10/2009 Terveysprojekti Nepalissa jatkuu
ETRA-liiton Suomen ulkoasiainministeriön tukema Terveys- ja tupakkatietoisuus -kehitysyhteistyöprojekti nepalilaisissa kouluissa jatkuu vielä vuosina 2010-2012. Projekti alkoi vuonna 1999 (pilottiprojekti) ja sille on hyväksytty jatko jo neljä kertaa, vuosina 2001-2003, 2004-2006, 2007-2009 ja nyt 2010-2012. Tähän mennessä siihen kuuluvan kaksipäiväisen terveyskurssin on suorittanut lähes 300.000 koulujen 5.-10.-luokkalaista ja heidän opettajiaan. Lisäksi kurssin yhteydessä pidettyihin katudraamoihin osallistuneiden määrä lähestyy puolta miljoonaa.
Projekti on tehty yhteistyössä Nepalin terveysministeriön (avajaisissa vuonna 1999 oli mukana Nepalin silloinen terveysministeri Ram Baran Yadav, joka valittiin vuonna 2008 Nepalin ensimmäiseksi presidentiksi) ja opetusministeriön kanssa. Kunkin alueen kouluviranomaiset valitsevat ne koulut, joissa kurssit tullaan pitämään. Projekti on toteutettu tähän mennessä 40:ssä Nepalin 75:stä alueesta. Tämän kolmivuotiskauden aikana keskitytään erityisen terveystiedon työkirjan tekemiseen kouluja varten. Omarahoitusosuus saadaan Sympatia-keräyksestä.
9/2009 Nuorten riskikäyttäytymistä käsittelevä seminaari Porissa 17.11.2009
Satakunnan koulupoliisit -yhdistys vastasi Satakunnan ammattikorkeakoulussa Porissa 17.11.2009 järjestetystä Lannistumattomuus ja haavoittuvuus, nuorten riskikäyttäytyminen ja sen katkaiseminen -seminaarista.
Seminaarin luennoitsijoina olivat Gary Hopkins (MD, DrPH) ja professori Duane McBride (Andrews University) Yhdysvalloista. Vastuun seminaarista kantoi Kalervo Aromäki. Osallistujia oli noin
70. Tilaisuus nauhoitettiin. Myös Tallinnassa ollut vastaava tilaisuus nauhoitettiin ja siirrettiin välittömästi nettiin.
8/2009 Terveyspäivät Kaarinassa 6.-8.11.2009
Terveyspäivät kokosivat tänä vuonna Suomen kristilliseen yhteiskouluun Kaarinaan satakunta kuulijaa. Luennoitsijoita oli kymmenkunta.
Päivillä keskusteltiin elintapojen vaikutuksesta elinikään (lääket. lis. Outi Haggrén), lasten terveystottumuksista ja niiden vaikutuksesta terveyteen (kansanterveystieteen tohtori Jorma Räsänen), miten terveelliset elämäntavat voidaan parhaiten juurruttaa elämän arvoiksi (terveydenhoitaja, kouluttaja Ritva Kuusisto), europarlamentaarikko Hannu Takkula puhui arvoista ja ihmisen tarpeista, lääket. lis. Rauno Heikkinen tutkimuksestaan elintapojen vaikutuksesta vuosina 1942-1970 eläneiden adventistien terveyteen ja kuolleisuuteen. lääket. kand. Henrik Vänskä Suomen kolmanneksi yleisimmästä kuolinsyystä alkoholista, terveydenhoitaja Marja-Terttu Aromäki säännöllisen liikunnan merkityksestä stressin vähentäjänä, infektiosairauksien dosentti Reijo Peltonen sikainfluenssasta, psykologi ja pastori Kalervo Aromäki elämän neljästä ulottuvuudesta ja masennuksesta. Lisäksi oli henkilökohtaisia kokemuksia.
Saadun palautteen mukaan päivät olivat erittäin onnistuneita. Lisäksi toivottiin, että terveyspäiviä, joissa voisi myös saada henkilökohtaista terveys- ja ravitsemusneuvontaa, voitaisiin järjestää eri puolilla maata.
7/2009 Lapsiperheleiri 11. kerran Toivonlinnassa
ETRA -liiton lapsiperheleri toteutui taas kauniissa säässä Toivonlinnassa 3-6.8.2009. Leirillä oli tänä vuonna ennätysmäärä osallistujia kaikkiaan 116 henkeä, joista varsinaisia leiriläisiä 110.
Leirillä oli sekä perheille yhteistä ohjelmaa että lapsille ikäryhmittäin esim. uinti- ja muskariryhmät, puuha- ja luontopajat. Vanhemmille oli aamupajoja kasvatuksesta, päiväpohdintoja arvoista ja illansuuluentoja vaihtelevista teemoista. Illalla lasten nukkuma-aikaan oli mahdollisuus alustuksen pohjalta käydä keskustelua hyvän arjen jäsentämisestä. Keskustelut venyivätkin halukkaille aina keskiyöhön asti. Palaute leiristä oli hyvää. Valtaosa perheistä kokee, että tällainen leiri auttaa näkemään omat lapset ja oman arjen uusin silmin. Huomaa, mitkä valinnat vahvistavat perheenä elämistä.
Leirin johtajana toimi Ritva Kuusisto. Muut tiimin jäsenet olivat Johanna ja Samuli Helminen, Tanja Borodulin, Arniika Kuusisto, Veronika Honkasalo, Laura ja Lauri Järvilehto, Melisa ja Pavle Stevanovic sekä Marle Himberg. Lisäksi lapsiparkista huolehtivat Annika Kerosen johdolla Susanne Häkkinen, Tia Vartiainen, Juuli Vikman ja Olivia Helle.
6/2009 Outi Haggrén Geneven terveyskonferenssissa
Health and Lifestyle on heinäkuun 6.-10. päivinä Geneven yliopiston tiloissa järjestetyn maailmanlaajuisen terveyttä ja elämäntapoja käsittelevän konferenssin aihe. Ensimmäisen päivän kohokohta oli konferenssin osanottajien osallistuminen maailmanlaajuisen terveysjärjestön WHO:n tiloissa järjestettyyn vastaanottoon. Adventtikirkko on 150 vuoden ajan tehnyt laajaa terveys- ja raittiustyötä kaikkialla maailmassa. Tilaisuudessa Ted Karpf WHO:sta arvioi adventtikirkon olevan valmis solmimaan virallisen yhteistyösuhteen järjestön kanssa.
Suomesta ETRA-liiton edustajana konferenssiin osallistuu LKT Outi Haggrén, joka muutama vuosi sitten toi Terveys EXPO -idean Suomeen. Terveys EXPO tarjoaa ihmisille mahdollisuuden saada tietoa siitä, miten heidän elämäntapansa voivat vaikuttaa heidän terveydentilaansa. Samassa yhteydessä heidän on myös mahdollista suorittaa erilaisia terveystestejä. Suomessa näihin testeihin on osallistunut jo useita tuhansia henkilöitä.
Geneven Health and Lifestyle -konferenssiin osallistuu noin 500 terveystyöntekijää eri puolilta maailmaa. Jan Paulsen, adventtikirkon maailmanlaajuisen työn johtaja, painotti konferenssissa pitämässään puheessa, että seurakunta tulee edelleen sekä taloudellisesti että muuten tukemaan sitä ammattimaista terveystyötä, jota seurakunta tällä hetkellä tekee noin 600 sairaalassa ja terveysasemalla. Viimeisten 150 vuoden ajan seurakunta on keskittänyt terveyskasvatukseen, kasvisruokavalion edistämiseen sekä raittiuteen kannustamiseen.
Lisää konferenssista voi lukea Adventist Review -lehden nettisivuilta.
5/2009 ETRA-liitto on saanut uuden hallituksen
Vuosikokouksessa 12.6.2009 Laukaassa ETRA-liitto päätti lähteä etsimään uusia ratkaisuja liiton toiminnan jatkumisen turvaamiseksi. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Reima Raappana Oulusta. Hän kuuluu Pohjois-Suomen ETRA:n johtokuntaan ja on ammatiltaan asianajaja. Hän on toiminut useissa hallituksissa uudistamassa toimintaa. Muut jäsenet ovat Kalervo Aromäki (Maija Jokisen tilalle), Amy Heinänen, Atte Helminen, Irene Kuohukivi, Ritva Kuusisto, Päivi Laitinen, Eila Maunu, Ari Mönttinen, Päivi Ojanen, Terho Paavilainen, Esa Rouhe, Hannu Takkula, Anna-Liisa Tarro ja Jani Virolainen.
Yksi ETRA-liiton suurimmista haasteista on toiminnan rahoituksen puute. Adventtikirkolta saatu määräraha on laskenut vuodesta 2005 23.000 eurosta 5.000 euroon. Vuodelle 2009 ei myöskään enää saatu tukea Kuntoparantolasäätiöltä (vuosina 2006-2008 18.000 euroa). Raha-automaattiyhdistyksen tuen ETRA-liitto menetti jo vuonna 1994 yhdistäessään toimintansa Raitiuden Ystävien kanssa. ETRA-liitolla ei kuitenkaan ole välitöntä rahoituskriisiä. Vuoden 2008 lopussa, vaikka tilivuosi oli 2.697,33 euroa alijäämäinen, ETRA-liiton oma pääoma oli 68.511,86 euroa.
4/2009 Video Terveys- ja tupakkainterventio Nepalissa -hankkeesta
ETRA-liiton kehitysyhteistyöhanke Terveys- ja tupakkainterventio Nepalissa alkoi vuonna 1999. Avajaisissa oli mukana Nepalin silloinen terveysministeri Ram Baran Yadav, joka viime vuonna valittiin Nepalin ensimmäiseksi presidentiksi.
Hanke on jatkunut vuosina 2001-2003, 2004-2006 ja 2007-2009. Tähän mennessä hankkeeseen kuuluvan 2-päiväisen terveyskurssin on suorittanut yli 230.000 nepalilaista nuorta ja siihen kuuluvia katudraamoja seurannut yli 340.000 nepalilaista.
Hankkeesta on tehty video Glimse on School Level Health Education and Tobacco Intervention Program (HETIP). Videon suunnittelusta, kuvauksesta ja leikkauksesta on vastannut Sudarson Karki. Hän oli projektitiimin mukana muutaman päivän ajan Kachanpurissa vuonna 2007 ja Jumlassa vuonna 2008.
Karki on onnistunut loistavasti saamaan projektihankkeen idean esille: opetusta seuraavat oppilaat, koulun rehtorin lupaus lopettaa oma tupakointi, opettajiston päätös tehdä koulusta savuton alue sekä oppilaiden into siitä, että he eivät koskaan tule tupakoimaan.
Videossa kerrotaan myös vaikeuksista, joita projektitiimi on joutunut kohtaamaan Nepalissa. Siellä on ollut poliittisia levottomuuksia. Syrjäseuduille ei ole vielä rakennettu hyviä teitä.
Nepal on onnistunut tupakoinninvastaisessa työssä. 1990-lopulla vielä noin 70 % nepalilaisista poltti tupakkaa. Viimeisen WHO:n raportin mukaan enää noin 30 %. Hyvä tulos mille maalle tahansa.
22 minuutin videota on luovutettu kouluille ja myös Ulkoasiainminiseriöön uuden vuosien 2010-2012 hankeanomuksen yhteydessä.
3/2009 Kasvisravintola Karpalo -hanke Kuusamossa on edistynyt nopeasti!
Kuusamon ETRA ry perustettiin viime vuoden lopulla päämääränä aloittaa kasvisravintolatoiminta Kuusamossa. Kasvisravintola Karpalon ensimmäinen tavoite on nyt toteutunut. Kyösti Aikkilan omistuksessa ollut 85 m2:n kiinteistö siirtyi 22.4.2009 Kuusamon ETRA ry:n nimiin. Arkkitehti Hannu Hiltula aloitti välittömästi ravintolan suunnittelutyön ja rakennuspiirustusten tekemisen.
Kuusamon ETRAn puheenjohtaja Paavo Hautala sanoo, että he kiittävät ja ylistävät Herraa tästä ihmeestä! Heidän kiitoksensa menee myös varojen lahjoittajille: "Jumala teitä siunatkoon ja palkitkoon uhrauksenne!"
Hautalan mukaan seuraava tavoite on saada muutostöihin ja kalustoon tarvittavat varat. Maranata-rakentajat ovat luvanneet tulla tekemään työn talkoilla. Jos haluaa olla mukana hankkeen toteuttamisessa, Paavo Hautalaan voi ottaa yhteyttä osoitteella:
Paavo Hautala
Kuukkelintie 3, 93600 Kuusamo
040-8474 582
paavo.hautala@pp1.inet.fi
paavohautala.blogspot.com
2/2009 ETRA-liitto joutuu supistamaan toimintaansa
ETRA-liiton hallitus päätti 15.3.2003 pitämässään kokouksessa ulkoistaa järjestösihteerin / toiminnanjohtajan toimenkuvaan kuuluneita tehtäviä ja luopua vakinaisesta työntekijästä. Päätöstä perusteltiin sillä, että ETRA-liiton säätiöiltä vuoden 2008 talouskriisin vuoksi saama tuki vähentyi merkittävästi eikä tilalle ole löydetty uusia rahoittajia.
1/2009 Nuorten riskikäyttäytymistä ja sen katkaisemista käsittelevä seminaari Helsingissä ja Tampereella
Lannistumattomuus ja haavoittuvuus on Tampereella 17.3. ja Helsingissä 18.3. järjestettävän nuorten riskikäyttäytymistä ja sen katkaisemista käsittelevän seminaarin otsikko. Pääluennoitsijoina ovat Gary Hopkins (MD, DrPH) ja professori Duane McBride (Andrews University).
Molemmat luennoitsijat ovat kansainvälisesti tunnettuja Hiv/Aids ehkäisytyöstään eri puolilla maailmaa. Prof. McBride on myös liittovaltion asiantuntija lainsäädännön vaikutuksista nuorten riskikäyttäytymiseen.
Tampereella tilaisuuden järjestäjinä ovat Pirkanmaan ammattikorkeakoulu PIRAMK, Länsi-Suomen lääninhallitus ja ETRA-liitto. Seminaaripaikka on Pirkanmaan ammattikorkeakoulun auditorio, Kuntokatu 4, klo 8.30-16.00. Osallistumismaksu on 40 e.
Helsingissä tilaisuuden järjestäjinä ovat Metropolia ja ETRA-liitto ry. Seminaari pidetään Metropolia Ammattikorkeakoululla Vanha Viertotie 23, 00350 HELSINKI klo 8.30-16.00. Osallistumismaksu on 50 e.
Helsingin seminaarin avaa peruspalveluministeri Paula Risikko ja Tampereen seminaarin europarlamentaarikko Hannu Takkula.
Seminaarin ohjelmat löytää seuraavista linkeitä Lannistumattomuus ja haavoittuvuus -seminaari, Helsinki ja Lannistumattomuus ja haavoittuvuus -seminaari, Tampere . Ilmoittautuminen Tampereen seminaariin tapahtuu linkistä Piramk ja Helsingin » Metropolia.
***
***Seminaarit on jouduttu peruuttamaan pääluennoitsijan perheessä tapahtuneen kuolemantapauksen johdosta.
Paluu ETRA-liiton
pääsivulle
|