2.-5.8.2010 Vauva- ja lapsiperheleiri Toivonlinnassa
ETRA-liitto on mukana seuraavissa nuorten tapahtumissa ja leireillä:
julkaistu 28.04.2010/Uutispalvelu Duodecim
Tupakointi, vähäinen liikunta, epäterveellinen ruoka ja liika alkoholi lisäävät monien kohtalokkaiden sairauksien vaaraa, mutta erityisen huonosti menee niillä, joiden elämään kuuluvat nuo kaikki. Verrattuna terveellistä elämää viettäviin he kuolevat keskimäärin 12 vuotta aikaisemmin, tuore tutkimus osoittaa.
Tutkijat seurasivat 20 vuoden ajan viittätuhatta brittimiestä ja -naista, jotka tutkimuksen alkaessa olivat 18-vuotiaita tai vanhempia. Jokaiselle osallistujalle laskettiin erityinen terveysluku. Pisteen sai tupakoinnista, vähäisestä hedelmien ja vihannesten syömisestä, alle kahden tunnin viikoittaisesta liikunnasta ja miehet yli 21 ja naiset yli 14 alkoholiannoksen viikoittaisesta juomisesta. Seurannan aikana hieman yli tuhat osallistujaa kuoli.
Kaikki edellä mainitut tekijät liittyivät suurentuneeseen kuolleisuuteen, mutta riski oli sitä suurempi mitä useampia niitä oli kasautunut.
Jos henkilöllä oli ne kaikki, hänen riskinsä kuolla 20 vuoden kuluessa sydän- ja verisuonitauteihin tai syöpään oli kolminkertainen ja muihin syihin nelinkertainen. Vertailukohtana olivat savuttomat ja liikunnalliset osallistujat, jotka söivät terveellisesti ja käyttivät kohtuullisesti alkoholia.
Tulokset vahvistavat käsitystä, jonka mukaan pienetkin elämäntapamuutokset auttavat välttämään tappavia sairauksia ja voivat suoda lisävuosia.
Tutkimus julkaistiin Archives of Internal Medicine -lehdessä.
Uutispalvelu Duodecim
(Archives of Internal Medicine 2010:170;711–718
http://archinte.ama-assn.org/cgi/content/abstract/170/8/711
2/2010 Pohjois-Suomen ETRA ry etsii toiminnanjohtajaa
Pohjois-Suomen ETRA ry vahvistaa organisaatiotaan ja hakee toiminnanjohtajaa kokoamaan raittius- ja terveystyön eri moduuleja yhteen sekä kehittämään Kasvisruokala Etran toimintaa. Työtehtäviin liittyy kokoamis- ja kehitystyön lisäksi toimistorutiineja, asiakasneuvontaa, luentoja ja julkaisujen laatimista.
Tehtävään valittavalta edellytetään vähintään ammattikorkeakoulutasoista tutkintoa ja hyvä ATK-taitoja. Työtehtävässä arvostetaan kristillistä arvomaailmaa, innovatiivista asennetta, asiakaskeskeistä työskentelytapaa, yhteistyö- ja organisointikykyä, joustavuutta mukautua muuttuviin työolosuhteisiin.
Tehtävästä antaa lisätietoja Pohjois-Suomen ETRAn puheenjohtaja Eila Maunu, p. 040 0805 572. Hakemusten tulee olla perillä 31.1.2010 mennessä osoitteella eila.maunu@flowteam.fi.
1/2010 ETRA-liiton osoite muuttuu
ETRA-liitto on luopunut Helsingissä Annankatu 7:ssä olevasta toimistostaan. Liiton osoite on 1.1.2010 lähtien PL 94, 33101 TAMPERE.
ETRA-liiton puhelin, sähköpostisoite ja kotisivut ovat samat kuin ennenkin 050-3743893 (muuttunut vuosi sitten) ja etra@sdafin.org, www.etra-liitto.fi. Faksi on muuttunut (03) 3600454.