Mitä terveys on

Tunteet ja terveys

Monenlaista stressiä

Itsetunto

Terveyttä liikkumalla

Surun kohdatessa

Pidä huoli selästäsi

Kun minua suututtaa

Terveyttä ravinnosta

Huomion tarve

Laihdu syömällä oikein

Ongelmat ovat ratkaistavissa

Syöpä

Käsikirjoituksen mukaan?

Kemiallista iloa

Pelko- ja tuskatilat

Muista sydäntäsi

Syyllisyys ja anteeksianto

Surun kohdatessa

"Tahdon, veljet, teidän olevan selvillä siitä, mitä tapahtuu kuoleman uneen nukkuville, jotta ette surisi niin kuin nuo toiset, joilla ei ole toivoa." 1 Tess.4:13

Suru on seurausta jonkin arvokkaan menettämisestä. Mitä suurempi menetys on, sitä suurempi on sen aiheuttama kipu ja tuska. Surua ei koeta vain silloin, kun läheinen omainen kuolee. Surua voi tuntea myös silloin, kun menettää työpaikan, terveyden, omaisuutta tai jonkin merkitsevän ihmissuhteen.

Kaikki kokevat menetyksiä ja siten myös surua. Kaikki eivät kuitenkaan tunnista surun tunnetta ja eivätkä tiedä, mitä sen poistamiseksi pitäisi tehdä. Siksi niin monet ovat masentuneita eivätkä edes tiedä syytä siihen.

Tunteet koetaan ruumiissa. Sama pätee suruun. Ruumis tuntuu väsyneeltä ja olo on raskas. Huomiokyky heikkenee, puhumme vähemmän ja ajatukset harhailevat. Liikkeet hidastuvat. Elimistö kertoo tunteista, jotka vaivaavat meitä. Elimistö ei valehtele, vaikka itse pystyisimme uskottelemaan itsellemme, että kaikki on kunnossa. Totuus paljastuu kuuntelemalla elimistöä.

Valheenpaljastuskoneissa käytetään samaa tekniikkaa. Syytetty henkilö voi katsoa kuulustelijaa suoraan silmiin ja valehdella silmää räpäyttämättä. Elimistö kuitenkin reagoi. Henkilön valehdellessa muutoksia on havaittavissa pulssissa, ihon lämpötilassa ja sähkönjohtokyvyssä, samoin hengitysrytmissä ja tavassa hengittää.

Menetyksen jälkeen surua ei voida voittaa, ellei oteteta huomioon kahta psykologista tarvetta: Suru on jaettava jonkun kanssa, ja se on itkettävä pois.

Jos pelkäämme tunteiden ilmaisemista, nämä vaatimukset voivat tuntua pelottavilta. Surun ilmaiseminen ei kuitenkaan ole koskaan vaarallista. Voimme tosin pelätä tunteiden jakamista niin paljon, että emme uskalla tehdä sitä. Silloin on kuitenkin muistettava: Jakamaton suru ei häviä.

Surun itkeminen yksinäisyydessä voi helpottaa hetkeksi. Itkemisen jälkeen olo on paljon parempi. Itku ei yksinään kuitenkaan ratkaise ongelmaa. Itkeminen yhdessä jonkun toisen kanssa auttaa surun voittamisessa. Se ei helpota tilannetta vain hetkeksi. Se saa surun tuntumaan kevyemmältä myös myöhemmin.

Kulttuurissamme miehillä on eniten vaikeuksia tunteittensa ilmaisemisessa. "Miehet eivät saa itkeä!" Siksi erityisesti miesten on vaikeata olla rehellisiä ja avoimia tunteilleen. Sen vuoksi miehet kärsivät surun yhteydessä eniten psykosomaattisista oireista.

Syvää surua on vaikea tuntea, ellei ole ketään, jonka kanssa sen voi jakaa. Surusta ja sen aiheuttaneesta ongelmasta täytyy pystyä keskustelemaan. Avautumisen riski voi kuitenkin tuntua liian suurelta.

Sellaisessa tilanteessa on syytä kääntyä ammattimaisen sielunhoitajan tai psykologin puoleen. Nämä ymmärtävät, mistä on kysymys. Keskustelun aikana on mahdollista muotoilla sanoiksi ne asiat, jotka kiusaavat ja vievät voimia. Jo se merkitsee parantumisen alkamista.

Vaikka emme kokisikaan surua juuri nyt, menetysten todennäköisyys on tulevaisuudessa suuri. Siksi surua voi ennalta ehkäistä luomalla jo etukäteen hyviä ihmissuhteita. Näistä on apua sekä arkielämässä että kriisien kohdatessa. Jos luotamme toiseen ihmiseen, avautuminen on helpompaa. Ihmissuhteet tekevät elämän rikkaammaksi ja auttavat kumpaakin osapuolta kasvamaan.

Vaikka kristinuskoon liittyy jälleennäkemisen toivo, ero toisesta ihmisestä tekee kuitenkin kipeää. Siksi kristityillä on sama tarve ilmaista tunteensa kuin muillakin. Eräät kristityt uskovat, että he pystyvät selviämään elämässään kohtaamasta pahasta yksinomaan Jumalan avulla ilman läheisten ihmisten apua. Kuitenkin jokainen ihminen, elämänkatsomuksesta riippumatta, tarvitsee henkilökohtaisen kasvun vuoksi inhimillistä läheisyyttä ja lämpöä, jota vain avoimuus voi tarjota.

Tukahdutetut tunteet voivat tehdä sairaaksi. Näin on myös surun kohdalla. On tutkimuksia, jotka osoittavat, että syvän surun kokeneilla on kuusi kertaa suurempi riski joutua vuoden sisällä sairaalaan kuin sellaisilla, joilla ei ole ollut vastaavanlaista kokemusta. Osittain sairastumisalttius johtuu siitä, että surun kohdatessa elimistön oma puolustuskyky (immuunijärjestelmä) sairauksia vastaan heikentyy.

Usein suru saa aikaan ristiriitoja myös sosiaalisella alueella. Tilastojen mukaan lapsensa menettäneillä vanhemmilla on vuoden sisällä lapsen kuolemasta 50 - 80 % keskimääräistä suurempi avioeron riski.

Jos jo etukäteen tiedämme, mitä tarvitsemme surressamme, suruun suhtautuminen on helpompaa. Surun kohdatessa tuntuu usein siltä, kuin olisi menettänyt osan omasta itsestään. Kaksi ihmistä, jotka ovat jakaneet keskenään paljon, ovat antaneet toiselle jotakin itsestään. Heillä on ollut "yhteistä omaisuutta".

Tätä voidaan kuvata kaaviolla, jossa kaksi ympyrää on limittäin osittain toistensa päällä. Kun toista ei enää ole, on toisestakin jotain pois. Siksi oman identiteettinsä menettäminen on tavallista läheisen ystävän tai elämänkumppanin menettämisen yhteydessä. Tavallisia ovat myös tunteet, että elämä ei ole enää elämisen arvoista.

Yhteiskunnassamme ja kulttuurissamme on monia syitä, miksi surutyö on niin vaikeaa. Tässä on muutamia niistä:

1. Moni elää ilman läheisiä ystäviä
Syviä ihmissuhteita ei muodostu itsestään. Niitä täytyy kehittää. Syvään ihmissuhteeseen liittyy keskinäinen luottamus ja uskollisuus, jossa kumpikin uskaltaa olla avoin ja rehellinen. Surun jakaminen on vaikeampaa, ellei omista ystävää.

2. "Sinun pitää olla vahva"
"Yritä vielä" ja "Näytä, että sinä pärjäät" -kehotukset saavat aikaan sen, että monet yrittävät selvitä ilman välttämätöntä surutyötä. Syvä suru tekee pieneksi ja avuttomaksi. Surulle on annettava muoto, ennen kuin se voi hävitä. Kun yritämme kaikkemme ja olemme kuin olisimme vahvoja, vaikka itse asiassa tunnemme olevamme pieniä ja heikkoja, vaarannamme oman parantumisemme.

3. "Vain heikot näyttävät tunteensa"
Monien mielestä tunteitten näyttäminen on osoitus heikkoudesta tai huonommuudesta. Se tekee surutyön vielä vaikeammaksi ja raskaammaksi. Minun tunne-elämäni on tärkeä osa persoonallisuuttani. Tunteminen ei ole vain välttämätön paha vaan osa ihmisenä olemista.

Jokainen ihminen kokee surun omalla tavallaan. Samakin ihminen kokee läheisen menettämisen eri tavalla eri elämäntilanteissa. Seuraavat vaiheet ovat kuitenkin tavallisimmat:

1. Shokkivaihe
Menetys tuntuu niin käsittämättömältä, että jälkeen jääneen on vaikea uskoa tapahtunutta todeksi. Tällainen vaihe kestää yleensä vain hetken. Sureva voi kuitenkin lukkiutua tähän sokkivaiheeseen ja jatkaa elämää aivan kuin toinen ei olisi kuollutkaan. Kysymys on tällöin psykologisesta puolustus-mekanismista, jolla liian raa'alta tuntuvaa todellisuutta pyritään pehmentämään.

2. Tiedostamisvaihe
Tässä menetys tiedostetaan. Sureva uskoo tapahtuneeseen. Vielä kuitenkin on hetkiä, jolloin järkytys pystyy pimentämään todellisuuden. Kaikki näyttää niin epätodelliselta.

3. Läpikäyntivaihe
Menetys koetaan nyt tunne-elämän puolella. Tuska, itku, avuttomuus, tyhjyyden- sekä yksinäisyydentunne ovat avainsanoja tässä surutyön vaiheessa. Juuri tässä vaiheessa surutyötä tekevä tarvitsee toista ihmistä. Kenenkään ei pitäisi kokea syvää surua yksin.

4. Kriisin laukeaminen
Suru täytyy useimmiten läpikäydä moneen kertaan. Joka kerta, kun se muodostetaan sanoiksi, sitä jää vähemmän jäljelle. Vähitellen sureva alkaa tottua elämään ilman sitä, joka on kuollut. Ne tunnelataukset, jotka kohdistuivat kuolleeseen, voidaan nyt käyttää uusiin ihmissuhteisiin. Se ei kuitenkaan onnistu ennenkuin suru on selvitetty ja säkki tyhjennetty pohjiaan myöten.

Monet kokevat itsensä epävarmoiksi ja pelkäävät olla lähellä toista ihmistä tämän surressa. Usein kysytään, mitä sellaisessa tilanteessa pitäisi sanoa tai tehdä. Tärkeintä ei kuitenkaan ole se, mitä sanoo tai tekee, vaan se, että on paikalla ja kuuntelee: "Minä olen tässä sinun luonasi, jos haluat sitä." "Itke vain, jos sinua itkettää, minun takiani sinun ei sitä tarvitse pelätä." "En pysty ottamaan pois sinun tuskaasi ja kipuasi, mutta voin olla sinun luonasi."

Surutyötä tarvitaan myös sairastumisen yhteydessä. Siihen yhdistetään seuraavat surutyön vaiheet:

1. Kieltäminen
Ihminen ei usko sairastumista todeksi. Se joko kielletään tai ei toimita saadun tiedon mukaan. Esimerkiksi hoitoonhakeutuminen saattaa viivästyä tästä syystä.

2. Vihantunteet
Terveyden menetys herättää vihantunteet. Tunteet kohdistuvat itseen, perheenjäseniin, yhteiskuntaan ja Jumalaan. Kysytään: "Miksi juuri minä?" "Miksi juuri nyt?"

3. Kaupankäynti
Sairaus tiedostetaan, mutta nyt alkaa tinkiminen. Ehkä hoidon avulla selviän. Saisinpa elää vielä viisi vuotta.

4. Masennus
Tulevaisuus tuntuu synkältä. Mieli on masentunut ja tahto lamaantunut. Tuntuu kuin kaikki olisivat hylänneet.

5. Hyväksyminen
Tilanne hyväksytään ja pystytään iloitsemaan jokaisesta päivästä.

Joskus elämässä on tilanteita, joissa säälimme itseämme. Meillä voi olla hyvin vaikeaa ja olemme pettyneitä ja uupuneita. Emme enää kykene uskomaan mihinkään. Loppuunpalaminen ja syrjäänvetäytyminen kuvaavat parhaiten arkipäivää. Kukaan ei osoita sääliä. Kukaan ei ymmärrä. Mielestämme meillä on täysi syy sääliä itseämme. Kuitenkin teemme niin huonolla omallatunnolla.

Itsesääli on ruma sana meidän kulttuurissamme. Mutta meillä on lupa sääliä itseämme silloin, kun koemme elämämme vaikeaksi ja kun meitä koskee. On luonnollista tuntea sääliä sellaista ihmistä kohtaan, jolla on yhtä vaikeaa kuin itsellä. Miksi emme saisi kokea samoja tunteita itseämme kohtaan? Itsesääli voi jopa auttaa meitä suuntautumaan eteenpäin.

Monet pyrkivät poistamaan oman psykologisen kipunsa keskittymällä johonkin muuhun. On totta, että kivun voi unohtaa joksikin aikaa, mutta pitkän päälle se ei onnistu, jos kipu on edelleen olemassa. Vain sellainen kipu on mahdollista unohtaa, jota ei enää ole. Lyhytaikainen "Voi minua" -tunteiden kokeminen auttaa säännönmukaisesti kivun tunteen häviämisessä. Sen jälkeen unohtaminen on helpompaa.

Tunteitten hyväksyminen ja niiden kanssa työskentely on tehokkaampaa kuin niiden kieltäminen.

Takaisin alkuun

Seuraava aihe

Elämää ja terveyttä -kurssin esittelysivulle

Paluu pääsivulle