Terveyttä ravinnosta"Syöttepä siis tai juotte, tai teettepä mitä tahansa, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi." 1 Kor. 10:31 Terveyttä ravinnosta Käytä vain vähän rasvaa Syö kokojyvätuotteita ja tuoreravintoa Syö monipuolisesti Ruoka ja verisuonisairaudet Kasvisruoka on terveellistä Yhteenveto Terveyttä ravinnostaKeskustelua ravinnon ja terveyden välisestä yhteydestä on käyty jo pitkään. Mutta tieto ja tosiasiat eivät vielä yksin riitä. Useimmiten ongelmana on tiedon käytäntöönpano. Tavat, tottumukset ja makuasiat voittavat monta kertaa älyn. Ruokavalion muuttaminen terveellisemmäksi on yleensä koko elämän kestävä tapahtuma. Siinä yhteydessä ihmiset ovat hyvin erilaisia. Seuraavassa on lueteltu tavallisimpia syitä ruokatapojen
muuttamiseen:
Monet hämmentyvät lukiessaan artikkeleita, joissa painotetaan jonkin hivenaineen, kivennäisaineen tai vitamiinin tärkeyttä yksilölle. Kaikki tuntuu niin monimutkaiselta. Meidän ei kuitenkaan tarvitse olla asiantuntijoita voidaksemme syödä älykkäästi. Voimme hyvin unohtaa kemialliset kaavat ja vaikeat sanat ja keskittyä muutamaan yksinkertaiseen neuvoon, jotka varmistavat terveellisen ruokavalion. . Käytä vain vähän rasvaaElimistö tarvitsee rasvaa. Sekä ihmiset että eläimet säilövat suuren osan energiastaan rasvan muodossa. Se on käytännöllistä, koska rasvan energia-arvo on korkea. Grammassa rasvaa on noin kaksi kertaa enemmän jouleja kuin grammassa valkuaisainetta tai hiilihydraatteja. Eniten rasvasta hyötyy paljon energiaa kuluttava ihminen. Useimmille ihmisille ei kuitenkaan tuota vaikeuksia saada tarpeeksi energiaa. Syömme liian paljon rasvaa. Eurooppalaisen arvion mukaan saamme noin 40 % energiastamme rasvoista. Ravitsemusasiantuntijoiden mukaan 30 % riittäisi hyvin. Jos ruokavalio on muuten tasapainoinen, rasvan käyttöä voi vähentää enemmänkin. Se kannattaa terveydellisesti. Rasvaa kuitenkin käytetään, koska se maistuu hyvältä ja tekee kylläiseksi. Tässä on kolme hyvää neuvoa, miten rasvankäyttöä voi vähentää. 1. Vältä eläinperäistä rasvaa
2. Käytä kevytmaitoa tai rasvatonta maitoa
3. Vähennä voin ja margariinin kulutusta
Syö kokojyvätuotteita ja tuoreravintoaMeidän tulee syödä ruokaa, joka sisältää runsaasti kuituja ja joka on niin vähän jalostettua kuin mahdollista. Hedelmät, tuoreet vihannekset ja erilaiset kokojyväviljasta valmistetut tuotteet ovat sellaisia. Viljatuotteet saamme pääasiassa leivästä, aamupuurosta ja/tai muro- ja myslisekoituksista. Valkoisesta vehnäjauhosta, voista ja sokerista tehdyt leipomotuotteet, pullat, kakut ja pikkuleivät ovat tällaisen ruoan vastakohta. Niillä on sijansa juhlissa, mutta ne eivät saa muodostua arkiruoaksi. Useimpien olisi syytä lisätä vihanneksien osuutta ruokavalioonsa. Raa'at vihannekset ovat erittäin arvokasta ravintoa, ne maistuvat hyviltä ja lisäävät ruokahalua. Päivällistä valmistettaessa erittäin suuri paino tulisi keskittää sen raakaruoan osuuteen. Raakaravinto on enemmän kuin pala porkkanaa, kaalia tai lanttua. Erilaisista hedelmistä koottu valikoima vastaa ravintoarvoltaan vihanneksia. Siksi ei ole syytä olla huolissaan, jos lapset jossain vaiheessa kieltäytyvät vihannesten syömisestä. On myös muistettava, että lapset pitävät enemmän raaoista vihanneksista kuin keitetyistä. Joillakin äideillä on tapana antaa lapsille ennen päivällistä pala porkkanaa nakerrettavaksi. Nälkäisen lapsen suussa se maistuu hyvältä. Ennen ruokailua lapsella on myös enemmän aikaa pureskella sitä kuin kaikessa kiireessä päivällispöydässä. Syö monipuolisestiTerveellinen ja hyvä ruokavalio edellyttää vaihtelua. On hyvä oppia kokeilemaan uusia jännittäviä ruokalajeja. Kirjakaupoista, kirjastoista ja terveyskaupoista löytyy monia mielenkiintoisia uusia ruokareseptejä. Niistä löytyy varmasti sellaisiakin, jotka ovat taloudellisia ja helppoja valmistaa. Hedelmiä ostettaessa tulee myös muistaa vaihtelun tarve. On hyvä käyttää useita eri hedelmälajeja. Vaikka kausitarjouksia onkin hyvä seurata, halvimmalla saatu ei aina ole parasta. Älä myöskään osta kerralla enempää kuin ehdit käyttää. Vihannesten vaihtelu on helppoa. Toimi seuraavien
ohjeiden mukaan:
Seuraavassa vihannekset on lajilteltu värien mukaan:
Ruoka ja verisuonisairaudetVäärin suunniteltu ruokavalio lisää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, yhteen aikamme tavallisimmista kansantaudeista. Rasvainen ruoka ei sovi sydämelle eikä verenkiertoelimistölle. Kolesteroli mainitaan usein tässä yhteydessä. Se on elämälle välttämätön aine, joka vastaa tietyistä toiminnoista elimistössä. Elimistö valmistaa tarvitsemansa kolesterolin itse. Esimerkiksi aivot eivät tulisi toimeen ilman kolesterolia. Rasvaisen aterian jälkeen kolesterolia kuitenkin muodostuu enemmän kuin elimistö pystyy käyttämään sitä. Tämä kolesteroli kulkeutuu veren mukana eri puolille elimistöä ja kerrostuu verisuonten seinämiin. Kolesteroli ja rasva kerääntyvät erityisesti sellaisiin paikkoihin, joissa verisuonet ovat jo edeltäkäsin vaurioituneita. Vaurioita lisää mm. runsas tupakointi. Veren kolesterolin vähentäminen kymmenellä prosentilla vähentää sydänsairauksien riskiä 25 prosentilla. Kolesterolin vähentäminen 20 prosentilla vähentää sydänsairauksien riskiä 50 prosentilla. Kasvisruoka on terveellistäLihassa ei ole kovinkaan monta sellaista ravintoainetta, jota ei olisi mahdollista saada monipuolisesta kasvisruoasta. Tämä väite koskee myös rautaa, vitamiineja, myös B12-vitamiinia, sekä ja valkuaisaineita. Kasvisruoka on liharuokaa sekä halvempi että ympäristön kannalta edullisempi vaihtoehto. Lihan tuottamiseen tarvitaan huomattavasti suurempi viljelypinta-ala kuin kasvisruoan tuottamiseen. Toisaalta on todettu, että kasvisruokaa käyttävillä on huomattavasti matalampi kuolleisuus sydän- ja verisuonisairauksiin ja syöpään kuin sekaruokaa käyttävillä. Vaikka nykyään on muotia olla kasvissyöjä, elämäntapana se ei ole uusi. Jo ensimmäinen Raamatussa mainittu ruokavalio oli kasvisruokavalio: "Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät: Olkoot ne teidän ravintonanne... Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää" (1 Moos. 1:29-31). YhteenvetoEi tarvitse olla ravitsemusasiantuntija voidakseen syödä terveellisesti. Kaikkia elimistön tarvitsemia ravintoaineita löytyy riittävästi luonnon omista tuotteista. Seuraavassa on tiivistetty kaikki edellä annetut ohjeet: 1. Vältä eläinrasvoja ja lihaa
2. Käytä runsaasti kasviksia
3. Käytä vähemmän rasvaa
4. Syö jalostamatonta ruokaa
5. Syö monipuolisesti
|